Missio - 2023

Missio on korkean tason business -kilpailu, joka keskittyy naisten uran kehittämiseen ja yritystoiminnan rakentamiseen. Yrittäjänaisia on yhä 2023 ⅓ Suomessa, naisten osuus suurempien yhtiöiden hallituksessa on yhä alhaisempi. 

Hakuaika 2024 kisaan

Päivää
Tuntia
Minuuttia

ÄÄNESTYS ON AUKI

Sukella kilpailijoiden kiehtoviin esittelyvideoihin Videobotin opastuksella, valtaa somekanavat ja äänestä inspiroivinta kilpailijaa, jonka uskot kantavan suurinta potentiaalia ja ansaitsevan paikan finaalissa.

Finaalipaikan varmistaa kilpailija, joka kerää eniten ääniä – he ovat vallankumouksen välikappaleita.

Meidän tehtävämme on kouluttaa ja rohkaista naisia tekemään sen, mihin muut eivät uskoneet heidän pystyvän. Kilpailukonsepti jatkaa uudistumistaan myös vuonna 2023, ja tarjoaa jälleen uusia ja jännittäviä mahdollisuuksia kilpailijoillemme.

Missio koulutukset ovat täynnä tärkeitä teemoja, jotka auttavat rakentamaan vahvan henkilö-/yrittäjäbrändin, hallitsemaan sosiaalista mediaa ja luomaan voittavan ura-/yritysstrategian. Koulutukset tarjoavat myös tilaisuuden kehittää esiintymistaitoja ja hallita paineita johtajan roolissa. Uudistuksen myötä koulutuksissa kilpailijat asetetaan kiperiin, vastuullisiin ja haastaviin tilanteisiin yksilöinä sekä ryhmässä. 

Tämä viihde ja kaikkien tuntema julkinen kilpailu tarjoaa voittajalle enemmän kuin pelkät palkinnot. Kilpailumme intensiivinen koulutus sekä kilpailun mukana tuleva näkyvyys ja uudet verkostot takaavat loistavan alun omalle uralle. Kilpailun jälkeen voittaja pääsee jatkamaan verkostoitumista kutsuvierastilaisuuksien ja tapahtumien parissa. 

Kilpailu on avoin kaikille 20 vuotta täyttäneille suomalaisille naisille ympäri maata ja tarjoaa mahdollisuuden edistää omaa uraa ja kasvattaa liiketoimintaa. Liity mukaan Missio -kilpailuun ja ota askel kohti sinun näköistä  menestyksekkäämpää tulevaisuutta!

Ota yhteyttä YHTEISTYÖKUMPPANIT

Oletko valmis aloittamaan tulevaisuuden menestyksekkään kumppanuuden Missio 2023 kanssa? Haemme yhteistyökumppaneita, jotka ovat valmiita edistämään naisten asemaa liike-elämässä ja tukemaan uusia, innovatiivisia ideoita. Mikäli olet innovatiivinen ja moderni yritys ja haluaisit tehdä yhteistyötä Missio organisaation kanssa, ole yhteydessä yhteydenottolapusta tai contact@missiofinland.fi.

2024 Missio

Hae mukaan vuoden 2024 MISSIO-kilpailuun ja anna sisäisen potentiaalisi ja kunnianhimosi päästä valloilleen! Haemme rohkeita yrittäjiä ja yrittäjähenkisiä visionäärejä, jotka haluavat rakentaa strategian omalle menestystarinalleen ja tehdä unelmista totta yhdessä mentoreiden avulla.

Oletko sinä 2024 vuoden Missio yrittäjä?

Kilpailukausi 2024 1. syyskuuta – 30. marraskuuta. Hae mukaan! Hakuaika päättyy 31.1.2024.

  • Alaikäraja 20 -vuotta.
  • Hakijalla ei saa olla rikosrekisteriä.
  • Olet valmis sitoutumaan Missio organisaation järjestämiin työtehtäviin ja tapahtumiin vuodeksi.
  • Kilpailukausi 2024 1. syyskuuta – 30. marraskuuta.
  • Hae mukaan! Hakuaika päättyy 31.1.2024.
  • Casting: Etänä.

Meidän tehtävämme on kouluttaa ja rohkaista naisia tekemään sen, mihin muut eivät uskoneet heidän pystyvän. Kilpailukonsepti jatkaa uudistumistaan myös vuonna 2024, ja tarjoaa jälleen uusia ja jännittäviä mahdollisuuksia kilpailijoillemme.

Missio -koulutukset ovat täynnä tärkeitä teemoja, jotka auttavat rakentamaan vahvan henkilö-/yrittäjäbrändin, hallitsemaan sosiaalista mediaa ja luomaan voittavan ura-/yritysstrategian. Koulutukset tarjoavat myös tilaisuuden kehittää esiintymistaitoja ja hallita paineita johtajan roolissa. Uudistuksen myötä koulutuksissa kilpailijat asetetaan kiperiin, vastuullisiin ja haastaviin tilanteisiin yksilöinä sekä ryhmässä. 

Tämä viihde ja kaikkien tuntema julkinen kilpailu tarjoaa voittajalle enemmän kuin pelkät palkinnot. Kilpailumme intensiivinen koulutus sekä kilpailun mukana tuleva näkyvyys ja uudet verkostot takaavat loistavan alun omalle uralle. Kilpailun jälkeen voittaja pääsee jatkamaan verkostoitumista kutsuvierastilaisuuksien ja tapahtumien parissa. Kilpailu on avoin kaikille 20 vuotta täyttäneille suomalaisille naisille ympäri maata ja tarjoaa mahdollisuuden edistää omaa uraa ja kasvattaa liiketoimintaa.

Liity mukaan Missio 2024 -kilpailuun ja ota askel kohti sinun näköistä  menestyksekkäämpää tulevaisuutta!

Info Tärkeimmät kohokohdat

Lähetä viestiYhteydenotto

    Close Zoom
    Context Menu is disabled by theme settings.